Love from London!

Huh! Työpaja alkaa olla yli puolenvälin ja on pakko sanoa, että ajatukset ovat kokeneet aikamoisen tuuletuksen. Yksi meistä muotoilikin, että on kuin aivot olisi otettu pois, pesty huolellisesti, puristettu kuivaksi ja laitettu takaisin päähän. Luulen, että voimme kaikki allekirjoittaa sen.

Olen löytänyt itsestäni kuvaajana ja ihmisenä ihan uusia ulottuvuuksia ja päässyt luovuudessa jollain tapaa uudelle tasolle. Sen lisäksi olen oppinut nerokkaita tekniikoita luovuuden kaivamiseen, itsessäni ja toisissa. Kyllä on ollut jokaisen dollarin ja punnan arvoinen tämä reissu! En voi sanoin kuvailla sitä tunnetta mikä minut on vallannut, tästä kyllä pidän kiinni ja vaalin tätä niin kauan kuin se on mahdollista. Mutta näillä eväillä sen kyllä pitäisi olla pysyvää.

Olen myös tutustunut upeisiin kuvaajiin täältä briteistä ja lisäkseni mukana on myös kaksi ruotsalaista skandinaavivahvistusta. Varsinkin heidän kanssaan olen tullut jotenkin kauhean läheiseksi, uskon, että tapaan heidät ihan varmasti lähivuosina uudelleen.

Tänään teimme ekat Beloved-sessiomme. Kauheasti aikaa ei ollut per ihminen, itse käytin aikaa noin kolme minuuttia, mutta katsokaa mitä sain siinä pienessä ajassa näistä ihmisistä irti! Saanen esitellä, Dani ja Chris, pariskunta joka kuvaili itseään aluksi sanoilla ”crazy people”, mutta joista kuoriutui näkyviin niin paljon enemmän, että me kuvaajat pyyhimme silmäkulmia ja nyyhkimme kuorossa. Sormeni syyhyävät päästä tekemään lisää!

Olemme olleet ”nettikiellossa” nämä päivät, mutta siis – pakkohan nää oli tulla teille näyttämään!

Janica

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: