Aihearkisto: lapsikuvaus

Kesän satoa

Kesä on ollut taas niin kiireinen, että kaikki ylimääräinen, kuten esim. tämä blogin pitäminen on jäänyt taka-alalle. On ollut vain pakko keskittyä käsillä oleviin asiakastöihin, jotta kaikki saadaan kohtuullisella aikataululla tehtyä. Noorasta on ollut minulle suuri apu! Hänen viimeinen työviikkonsa alkoi juuri, voi että kuinka jään häntä kaipaamaan! Ollaan oltu kyllä ihan mahtava blondien tuhotiimi. 🙂

Tänään sain mahtavia uutisia – minut on hyväksytty Tampereen Visuaaliviestinnän Instituuttiin opiskelemaan Valokuvaajan erikoisammattitutkinnon (VEAT) opiskelijaksi. Se on minusta suuri kunnia, onhan se yksi alan johtavista kouluista Suomessa. Olen enemmän kuin täpinöissäni. Enää tarvitsee jännittää, että saanko oppisopimusrahoitusta – se selviää huomenna. Tänään on siis uneton yö, siksipä keikunkin täällä bloggailemassa keskellä yötä nukkumisen sijaan.

Olisi ihan mahtavaa päästä kehittämään itseä lahjakkaiden valokuvaajien ja vaativien kouluttajien kanssa parin vuoden ajaksi. Pitäisi nostaa homma taas seuraavalle tasolle, mikäpä sen parempaa, kuin haastaa itseään. Rankkaa se varmasti tulee olemaan, mutta varmasti kaiken vaivan arvoista.

Ja jos oppisopimusrahoitusta ei löydy, niin pitänee marssia pankkiin ottamaan laina, myydä kaikki irtaimisto ja/tai kerätä kolehti. Minun on PAKKO päästä sinne!

Tässä tähän väliin parit kuvat Janen huomenlahjakuvauksesta, joka toteutettiin suurimmaksi osaksi hänen omistamansa upean ravihevosen selässä.

018

027

Tänä kesänä on tehty myös ennätyksellisen paljon lapsikuvia. Välillä säät ovat suosineet ja välillä eivät, mutta kaikille on löydetty sopiva rako, vaikka välillä aikatauluja on jouduttukin rukkaamaan. Ihastuttavat tytöt Neeve ja Elva kävivät kuvauksissa Torniosta saakka. Heidän äitinsä voitti taannoisen arvonnan Facebookissa ja tässä parit kuvat niistä kuvauksista.

neevee

Näyttelykin pyöri Rotuaarilla heinäkuun, tässä vielä sieltä pari kuvaa. Mukaan malleiksi lähti aivan ihania ihmisiä, tätä projektia oli ilo tehdä. Jokainen sai välittää kuvillaan kesäterveiset Oulun katukuvaan, mutta ne jätin näistä kuvista nyt pois.

Vielä on ihania kesäisiä päiviä jäljellä, uskon niin! Nautitaan, kun vielä voidaan! Ja sitten voi tulla kirpeä syksy, antamaan uutta energiaa ja puhtia.

Janica

PS. Muistattehan, että olen koko lokakuun lomilla? Varaa siis syksyn ajat hyvissä ajoin, syyskuu menee todennäköisesti aika vauhdilla myös umpeen.

 

Mainokset

Mistä on pienet pojat tehty?

No, näin lapsikuvaajan näkökulmasta ainakin yksi yhdistävä tekijä on kiinnostus johtoja ja laitteita kohtaan! Niitähän meiltä löytyy… Aika monella on kotona kuva, jossa on kuvaajan linssinsuoja (ah, mikä ihana mainos Canonille, kun se on siinä yksivuotiskuvassa – tietenkin suussa!) salamapiuha, jalusta, kuvaajan auton avaimet, kännykkä… Joskus joku on ihmetellyt, että miksi minulla lapsettomalla ihmisellä on puhelin täynnä lasten pelejä ja musiikkia. Voi, lukemattomat ovat ne tilanteet, jotka Iphone on pelastanut!

Toinen yhdistävä tekijä on mukkelismakkelis. Maan vetovoima kutsuu näitä nuoria herrasmiehiä puoleensa tämän tästä.  Mutta lähes poikkeuksetta se on kyynel tai pari ja taas mennään!

Ja se meno onkin sitten aika hurjaa. Siinä saa yrittää pysyä perässä. Kun jalat löytyy alle, niin eihän siinä jouda olemaan paikallaan! (Tähän vinkiksi, että jos olet juuri kävelemään oppineelle suunnitellut kovinkin tarkan setin, niin kuvaa se heti aluksi. Pieni hetki ja se mahdollisuus on historiaa.)

Kuvaus on melkoinen jumppakokemus myös vanhemmille joskus. Voi tulla hikikin! Saattaa toki kuvaajallakin olla päivän jälkeen joskus mukavasti pää pyörällä ja pari naarmua naamassa. Mutta se on mahtava tunne, kun kaikki menee nappiin ja päästään päivän tähden kanssa samalle aaltopituudelle ja saadaan laaja kirjo ilmeitä ja fiiliksiä tallennettua. Se ei ole itsestäänselvyys.

Tässä näytille pari ihanaa pojankoltiaista, jotka kävivät kuvattavana vähän aikaa sitten.

Aurinkoa!

Janica

021

 

 

 

jusuu

justus2_72

Valoa näkyvissä!

Valoa on näkyvissä sekä ulkona että sisäisesti. On ihanaa, kun päivä alkaa pidentymään, pystyy koko ajan vapaammin sopimaan ulkokuvausaikojakin, eikä ole vain pari hassua tuntia päivässä käytössä ja nekin niin hämäriä, että harmittaa. Valo sen valokuvan kuitenkin tekee!

Aiemmin kerroin myös Studio Kuution loppumisesta ainakin tässä muodossaan. No, uusi idea minulla on valmiina ja sekin tuo valoa tähän kevään alkuun. Kyselin asiakkailtani, että millainen tila olisi sopiva ja tärkeimmiksi asioiksi nousivat siisteys ja viihtyvyys, lämpö, helpot kulkuyhteydet, parkkitila ja rajattavuus. Tilan koko ei taas ollut niinkään tärkeä asia. No, nyt minulla on sellainen tila ajatuksissa, vähän tarvitsee remppaa tehdä vaan. Ihan perinteisin ratkaisu se ei ole, mutta nyt pähkäiltyäni se on varmasti toimivin. Sijainti on 10-15 minuutin ajomatkan päässä kaupungista, bussilla vähän kauemmin (n.25min), mutta pysäkki on heti vieressä.

Parasta on, että tila on pelkästään minun käytössäni, joten kaikki on aina just eikä melkein (Huh!) ja aikaa on rajattomasti. Ja kun yksin teen, voin hankkia sinne juuri sitä rekvisiittaa ja sen värisiä taustoja kuin haluan ja tarvitsen. Itse asiassa innostuinkin jo shoppailemaan ja lapsikuvauksiin onkin jo hankittuna uusia kivoja juttuja. Aion enemmän keskittyä rekvisiitassa myös laatuun, haluan käyttöön mm. sieviä antiikkituoleja ja suomalaista designia. Sellaisia juttuja, jotka kestää aikaa kuvassakin. Tilassa on mahdollista myös käyttää sisämiljöötä jonkin verran hyväksi. Ja tavata asiakkaat palaverin merkeissä, nyt tarvitsee tulla vain yhteen osoitteeseen.

Mutta tästä lisää, kunhan asiat on ihan 100% varmoja.

Tähän laitan kuvan ihanasta Eeditistä, hän kävi viime kuussa lapsikuvauspäivän vieraana. Häntä ja hänen suloista isosiskoaan olen kuvannut aiemminkin. Valitsin kuvan siksi, koska mulla on nyt vähän samanlainen fiilis. Muutosten lisäksi tiedossa on työkeikkoja mm. Kuopioon ja Helsinkiin, kiva käydä vähän reissussakin!

Mukavaa viikkoa!

Janica

Ps. Helmikuun osalta kalenteri on täynnä. Näyttää tulevan taas vilkas vuosi, kun alku on jo ollut näin haipakkaa. Varaathan oman aikasi ajoissa. 012

Tammikuun kuulumisia

Hei vaan, pitkästä aikaa! Viime postauksesta on vierähtänyt, syksy meni ennen kuin ehti kissaa sanoa. Pääsin naimisiin, vietin sen jälkeen kuukauden loman kierrellen mm. Roomassa, Riikassa, Rovaniemellä ja Rukalla ja sieltä palattuani touhua on taas riittänyt, pidimme mm. sen HYMY-näyttelyn Haukiputaan teatterikuopalla. Mutta entiseen malliin täällä siis jatketaan, kuvia tehdään pitkät päivät, vaikka blogi ei päivitykään (tai ehkä juuri siksi?).

Tällä hetkellä työn alla on runsaasti erilaisia lehtiprojekteja sekä lapsikuvauksia ja lauantaina olin Kemissä ikuistamassa upeat talvihäät. Vaikka mereltä tullut viima olikin melko ärhäkkä, saatiin parista upeita kuvia laskevan auringon kajossa. Jos he suostuvat, niin laitan jotain otoksia tännekin, se valo oli ihana! Varmasti kaiken sen palelemisen arvoinen.

Viime vuoden puolella studiolla kävi ihana Julius-vauva ja perheen Uppis-kissa, joka on ollut studiolla aiemminkin rekvisiittana. Lemmikit sopivat lapsikuviin loistavasti. Toki se tuo oman haasteensa, mutta haasteet pitää mielen virkeänä! Tässä pari kuvaa noista kuvauksista. Olenkin jo odottanut, että pääsen laittamaan näitä tänne.

Ja tosiaan, nähdään häämessuilla! Ne ovat 20.1.2013 tuttuun tapaan Teatrialla. Eiköhän jotain kivaa taas keksitä sinne. Ja muutenkin on pari uutta ideaa mielen päällä… Mutta niistä myöhemmin. Kuullaan!

Janica

Ps. Vaikka valtio päättikin nostaa alveja, niin meillä hinnat pysyivät ainakin vielä samana. Tervetuloa kuvauksiin! Ja iso kiitos asiakkailleni ennätysvuodesta 2012! Oli mahtava työntäyteinen ja elämänmakuinen vuosi!

j003mv

j027mv

j029mv_72

Miron yksivuotiskuvat

Kävimme heinäkuussa kuvaamassa Miron yksivuotiskuvat heidän kotonaan. Laitan nopsaan tähän näytille pari kuvaa, jotka teimme. Meillä oli aika herkulliset puitteet isän ja äidin moottoripyörä- ja autoharrastuksen myötä! Selkeästi innostus menopeleihin oli periytynyt myös seuraavaan polveen.

Aurinkoista viikonloppua! Meillä viikonloppu menee hääkuvausten merkeissä Kuivaniemellä.

Terveisin,

Janica

Ps. Uudet nettisivut on nyt julkaistu! Joko tsekkasit, www.janica.fi

Lapsikuvausta miljöössä

Ihan pikaisesti tältä päivältä pakko laittaa parit tunnelmointikuvat. Oona-neiti kävi meillä yksivuotiskuvissaan ja olimme valmistautuneet studiokuviin, koska sää ei ole viime aikoina suosinut. Onneksemme kuitenkin aurinko alkoi paistaa tänään. Aloitimme kuitenkin sovitusti studiolla, mutta siellä tyttö oli hyvin totinen ja vakava.

Onneksi olimme varanneet reilusti aikaa ja päätimmekin lähteä ulos aurinkoon. Se kannatti:

Eli syy miksi lapsikuviin kannattaa käyttää aikaa ja vaivaa… Varmaan näkyy kuvista!

Nauttikaa auringosta!

Janica

Kevättä rinnassa

Onpas sitä aikaa kulunut sitten viime päivityksen. Kevät on mennyt kiireisenä, sillä minulla ei ole ollut ketään assaroimassa koko vuonna ja töitä kun piisaa, niin helposti jää blogit ja facebookit lapsipuolen asemaan. Onneksi maanantaina remmiin astuu Sini ja hommat helpottuu, kun on joku jonka kanssa touhuta. Jospa sitten saadaan uutta matskua enemmänkin näytille tänne!

Aika on mennyt monenlaista touhutessa. Varsinkin lapsikuvausta on ollut paljon. Myös huomenlahja- ja buduaarikuvien sesonki on aluillaan, kohta niitäkin tehdään melkoisella tahdilla kesän sulhasille. Ja kun omat häät on myös tänä vuonna, niin tietääpä mitä ajatuksia sitä pyörittelee vapaa-ajallaankin…

Kesän aikoja kannattaa varailla ajoissa, menevät nimittäin nopeasti. Ulkokuvauksille kun varataan yleensä vielä säävarauspäiväkin, niin sekin vie oman osansa ajoista.

Tässäpä oheen Saanan 1-vuotiskuvia, joita otimme hänen kotonaan Kemissä.

Nauttikaa kevään lämmöstä!

Janica

Aina ei naurata!