Aihearkisto: Uncategorized

Sinä olet aurinko

Tänään turhan jaarittelun sijaan laitan tänne vain yhden kuvan, joka tuli otettua vastikään tuossa yhden keikan lomassa. Itse pysähdyin tämän kuvan kohdalla, kun kuvamatskua selasin, katselin sitä hetken ja ajattelin, että tämän takia tätä työtä teen. Näettekö, miksi?

Uuden aikakauden alku on nyt.

“Most men lead lives of quiet desperation and go to the grave with the song still in them.” – Henry David Thoreau

Jesh de Rox piti yöllä kolmelta Suomen aikaa Beloved-kollektiiville lyhyen nettiluennon. Pistin kellon soimaan ja heräsin, olisi ollut makea jatkaa unia, mutta onneksi sain itseni ylös. Kun hän aloitti puhumaan, niin heräsin kyllä.

Luentoa seurasi 5000 valokuvaajaa ympäri maailmaa. Mies itse oli selvästi liikuttunut saamastaan huomiosta ja kaikki hänessä hehkui sitä, että hän tekee tätä sydämestä, täysillä ja meitä valokuvaajia varten. Tai taiteilijoita, kun hän meitä nimittää. Ehkä itsekin alan pikkuhiljaa uskaltaa sanoa itseäni edes vähän taiteilijaksi, kun olen aina sanonut, että valokuvaaja on asiakaspalvelija. Miksi ihmeessä pitäisi taas lokeroida? Miksei voi olla kaikkea mitä sisällään tuntee, ihan ilman selittelyjä? Hauska, miten sitä on avarakatseisempi muiden ihmisen kuin itsensä kanssa.

Luento käsitteli sitä miten valokuvaus muuttuu maailman myötä. Muutos kiihtyy ja myös valokuvaajien on muututtava. Arvot ovat entistä tärkeämpiä ja ihmiset haluavat erilaisia, aitoja asioita. Koko juttu oli melko lailla samaa asiaa, jota mietin itsekin tuotekehityshaasteeni puitteissa Sammontakojissa. Oli hauska huomata, että maailmalla on oikeasti kokonainen kansanliike valokuvaajia, jotka haluavat tehdä syvällisempää, aidompaa ja rakkautta ylistävää työtä. Olen selvästi oikeilla jäljillä ja jos pienestä pintaraapaisusta saan jo niin paljon, että tunnen heränneeni uutena ihmisenä, niin mitähän se Lontoon reissu sitten tuo tullessaan, kun saa viettää monta päivää pienellä porukalla samanlaisten ihmisten kanssa itseään kehittämässä.

Jesh puhui myös uudenlaisesta asiakaslähtöisyydestä, jota itsekin olen miettinyt. Kun antaa itsestään myös saa enemmän.

”Winners are the one with the real relationships”

Olen itse ollut jo pitkään sitä mieltä, että kun välittää aidosti asiakkaistaan, niin saa myös saman takaisin. Vastikään yksi toinen yrittäjä sanoi, kylläkin hieman eri asiayhteydessä, että eivät sinun asiakkaasi välitä sinusta paskan vertaa.

Uskallan olla eri mieltä. Useat minun asiakkaani kannustavat minua vielä pitkään jo tehtyjen keikkojen jälkeen, he viestittelevät minulle, he haluavat minulle hyvää, kehuvat minua eteenpäin ja olen ihan mielettömän kiitollinen näille ihmisille. Eivät kaikki tietenkään, eikä tarvitsekaan, mutta on vaan ihan mieletön voimavara, jos edes osa asiakkaista käyttäytyy näin. Toivon sitä jokaiselle yrittäjälle. Asiakas on se, joka auttaa sinua toteuttamaan unelmasi. Pitää vain löytää oikeat asiakkaat!

Olin eilen myös vähän surullinen, kun minulle vinkattiin yhtä blogia, jossa arvosteltiin aika rankasti ottamiani kuvia. Tai siis oikeasti olin todella, todella surullinen, koska en ole itse voinut vaikuttaa niiden kuvien tekemiseen niin paljon, että olisin saanut niistä sellaisia kuin haluan. Päätin, että en enää koskaan ala tekemään työtä, jossa en voi olla täydellä sydämellä mukana joko aikataulujen, työstä maksettujen korvausten tai muiden epäsuotuisten olosuhteiden vuoksi. Asiakkaan pitää arvostaa myös minua ja antaa minulle sellaiset puitteet, joissa voin tehdä parasta parhauttani. Se on reilua ja molemmat voittavat siinä, myös itse asiakas. Teen tätä hommaa kuitenkin niin sydämestäni, että en halua pettyä tai saati vielä tuottaa pettymyksiä, koska se murentaa minua ihmisenä. Joten ei enää tappopäiviä alihinnoitellusti tai ilmaiseksi, eikä liikaa töitä yhdelle päivälle. Valokuvaajakin on ihminen, eikä voi tuottaa liukuhihnalta uskomattomia tuloksia. Luovuus on kuluva voimavara, jota pitää vaalia ja uusia ja antaa sille tilaa. Ja yleensä ne asiakkaat, jotka haluavat paljon ja halvalla ovat niitä, jotka eivät arvosta sinua ja lopputulostasi kuitenkaan. Uskaltakaa arvostaa, itseänne ja muita. Ja uskaltakaa antaa köyttä meille visionne tekijöille, olemme kuitenkin teidän asiallanne. Mutta ei tosiaan sitä hirttoköyttä, pliis.

On uusi aikakausi. Odotan innolla mitä tuleman pitää. Kiitos teille ihmiset tuestanne ja siitä, että luette ajatuksiani täältä, vaikka välillä meneekin tällaiseksi paatokseksi! Toivon, että kuljette tätä matkaa kanssani samaan suuntaan, vaikka se voisi mennäkin vähän eri suuntaan kuin valtavirta. Eilen blogiani luettiin yli 140 kertaa. Se sai minut nöyräksi!

Kiitos!

Janica

Tähän kylkeen pistän taas vanhan kuvan. Laulu sinussa voi olla vaikka siinä, kun sorsa juo rapakosta, jos vain näkee.

Ps. Superkiitos myös Idyllin Marialle. Illalla toivoin, että voisin pallotella ajatuksiani toisen yrittäjäystävän kanssa, koska ajatukset olivat niin sekaisin. Heräsin aamulla siihen, että soitit ja sain pallotella kanssasi tunnin, reilustikin, ajatuksiani heti ensimmäisenä peitto korvissa. Näemmä telepatia toimii. Sen ansiosta olen taas paljon viisaampi ja ajatukset ovat kirkkaammat!

<3

Kirjoittelin eilen uusiksi yritykseni toiminta-ajatusta ja liikeideaa tuotekehittämisprojektia varten. Listasin mieleen juolahtaneita arvoja ja asioita ja paperille ilmestyi mm. se, että jokainen asiakas tai kuvattava on yhtä tärkeä ja arvokas.

Siksipä eilen olin todella surullinen, kun törmäsin Älä alistu -kampanjan uutisointiin, joka ”haastaa vallitsevan arvomaailman”. Minusta tämä veto oli kuitenkin lokeroiva, ahdistava ja ahdasmielinen. Ehkä osuutta asiassa on sillä, että se on muutaman nuoren kehittämä.  Vielä alkuvaiheessa olevalla elämänkokemuksella tulee varmaan kärjistettyä asioita juuri tyyliin ”Jumala parantaa homoudesta”. Mutta silti minusta on surullista, että tällaiseen kampanjaan löytyy rahaakin jostakin. Toivottavasti ei ainakaan minun toimintani kautta yritykseni maksamista kirkollisveroista! (Vaikka seurakunnathan ovat kuulemma pistäneet rahahanat kiinni, hyvä kirkko! Kiitos siitä. En halua tukea millään muotoa kenenkään syrjimistä tai itsetunnon polkemista, varsinkaan omalla työlläni!)

Minusta suurin, liikuttavin ja tärkein asia koko maailmassa on rakkaus ja haluan omalla työlläni pukea sen kuviksi. Rakkautta on niin monenlaista, mutta kaikki ne muodot ovat eteenpäin ajavia ja elämään sisältöä tuovia. En voi ymmärtää miten rakkaus tai omana itsenään eläminen voi olla jotenkin väärin. Miten rakkaus voi olla keltään pois? Ja myös itseään pitää rakastaa, juuri sellaisena kuin on.

Ensi yönä on ensimmäinen Jesh de Roxin nettiluento Beloved-kuvauksesta. Vaikka se on yöllä kolmen aikaan odotan sitä innolla. Huhtikuun jälkeen minulla on sitten lupa tehdä Beloved-kuvausta ja siinähän keskitytään nimenomaan rakkauteen ja sen ikuistamiseen ja vaalimiseen.

Tässä vielä kuva, joka kertoo mielestäni enemmän kuin tuhat sanaa. Otin sen jo aikaa sitten naistenvälisestä seksistä kertovan esitteen kuvitukseksi ja onpa se täällä blogissakin ollut, mutta minusta se vaan on loistava vieläkin ja passaa tähän asiayhteyteen.

Eläköön rakkaus!

Janica

Valkeaa unelmaa – hääkuvat talvella

Tälle talvelle on tullut kuvattua jo useammat häät.  Sain luvan julkaista pari palautekommenttia näiltä hääpareilta (Ottakaapa tästä inspistä kehukisaan!):

Ihan mahtavia kuvia, oot loistava 🙂 Kiitos!
Toivottavasti meille tulee joskus vielä lisää kuvausaiheita, niin voidaan taas pyytää sua ja suosittelen sua kyllä kaikille, niin täydellisiä kuvia. Mulla oli kyllä kovat odotukset, mutta nekin ylittyi. 🙂 ” – Hääpari helmikuun loppupuolelta

Aivan ihania kuvia! Aivan loistavia! Tuli ihan tippa linssiin! Ja sait ikuistettua juuri niitä tunteita, joita me haluttiinkin.  Eli tuhannesti kiitoksia! Ja muotokuvat olivat aivan mahtavia! Ei riitä sanat kuvailemaan kuinka tyytyväisiä ollaan. Tullaan varmasti käyttämään palveluitasi jatkossakin.” -Hääpari helmikuun alkupuolelta

Että kyllä passaa. Hyvä ettei tule itselläkin se tippa linssiin, kun saa tällaista postia!

Mutta miten tällaisiin lopputuloksiin päästään, talvella kuvattaessa kun on omat haasteensa! Siitäpä ajattelinkin nyt kirjoitella.

Talvihäiden haasteena on tietenkin kylmyys. Kun joulun allakin kuvasimme merenrannalla kovassa viimassa ja parikymmentä pakkasta mittarissa, niin siinä hyytyy hyvin äkkiä sekä morsiuspari että kuvaaja. Siksi mukaan on aina hyvä ottaa kuvaajan assarin lisäksi myös kaaso, bestman tai muu sopiva henkilö, joka on toppatakkivastaava! Ohjeistan aina ottamaan lämpimimmän takin mitä löytyy, sellaisen jota hetken päällä pitämällä saa nopeasti lämmöt päälle, laittamaan morsiusvaatteiden alle suosiolla pitkät kalsongit ja onpa sulhasilla nähty jopa kumikenkiä ja morsiamilla ugg-tyylisiä kenkiä – lumihankeen kahlaaminen pikkukengillä ennen vihkimistä ei ole ihan kauhean hyvä ajatus. Kaikki ne voi jättää sitten auton peräkonttiin.

Sen lisäksi että kylmyys saa kasvot ja ihon sinipunaiseksi, niin myös ilmeet jähmettyvät ja sehän taas ei näytä kuvissa yhtään hyvältä. Jos kasvoilla on jäätymisirvistys, niin ei siinä paljon romantiikkaa ja tunteita kuviin kaiveta. Jotta onnistuu kuvissa on oltava hyvä olla.

Suurimman osan kanssa on tehty potretteja sekä sisä- että ulkomiljöössä. Ulkona tehtävä aika on rajallinen juuri tuon kylmyystekijän kanssa, kuvaajahan on usein tässä vaiheessa vielä onnellisesti toppahousuissa, mutta se hääpari! Myös tuuli, lumisade ja muut luonnon antamat haasteet vaativat huomionsa, morsiamen meikki ja hiukset on pystyttävä säilyttämään priimakunnossa. (Sitä varten kuvaajalla on ISO sateenvarjo) Puhumattakaan aroista kukista, jotka nuupahtavat pakkasessa. (Niitä varten mukana voi kuljettaa kylmälaukkua!)

Suunnittelupalaveri on erityisen tärkeä talvihäissä, lämpimän kahvikupin äärellä suunniteltu kuvaus säästää aikaa ulkona. Toki pidän aina sellaisen tietyn vapauden, etten kahlitse ajatuksia liiaksi. Jos on kauhean tiukat raamit mietittynä, niin saattaa paikan päällä syntyneet, paremmat ja luovemmat ideat mennä hukkaan, kun kulkee silmälaput silmillä. Palaverissa koetan myös poimia sanojen lisäksi hääparista rivien välistä juttuja, millaisia ihmisiä he ovat, millaista heidän keskinäinen kemiansa on ja saada siitä ideoita miltä heidän kuvansa näyttävät. Se onnistuu juuri parhaiten rennosti ennen häitä. Samalla pari tutustuu myös kuvaajaan. Minusta on todella tärkeää, että he tuntevat, että sieltähän se tuttu tyyppi tulee, niin jännitysmomentti vähenee entisestään. Moni pitää kuvaustakin jännittävänä, mutta tarkoitukseni on luoda siitäkin kiva, rento, luonnollinen ja mukava tilanne. Käydään pitämässä kameran kanssa hieman hauskaa ennen kirkkoa!

On muuten hyvä varata myös hetki palautumiseen ennen kirkkoa, jotta saa sisätiloissa vähän hengähtää, ettei nenä vuoda alttarilla ja iho punoita.

Studiossa en suostu hääpotretteja enää ottamaan, ainakaan koko settiä. En koe sitä paikaksi, joka soveltuu hääkuviin, sillä haluan rakentaa juuri tarinaa ja tunteita ja mielestäni se ei vaan onnistu niin hyvin studiossa.  Hääpäivä on muutenkin jännittävä, miljöössä on helpompi myös rentoutua ja antaa fiilisten viedä. Muutamat studiohääkuvat olen tehnyt, mutta en itse ole niihin ollut tarpeeksi tyytyväinen, joten jos haluaa pelkät studiokuvat, niin kannattaa hakeutua jollekin muulle kuvaajalle. Tiedän, että sieltä ei synny parasta priimaani, joten en halua sitä myöskään asiakkaalle tehdä.

Talvihäät ovat ehkä hieman haastavammat kuvata, varsinkin hääparille, mutta kaiken sen vaivannäön arvoista.

Tässä parit hääkuvat!

Janica

Ps. Allekirjoittanut on sulhonsa kanssa nyt viimein valinnut myös oman hääpäivänsä, tästä lähtien voin samaistua morsianten häästressiin entistä paremmin… Onneksi tässä työssä on nähnyt niin monet häät, että on saanut vähän erilaisia kokemuksia, niistä voi olla apua! 😀

Tämän hääparin kanssa kuvasimme Haaparannan kaupunginhotellissa, kävimme pyrähtämässä myös ulkona, kun aurinko alkoi paistaa, mutta sitten oli jo niin hoppu kirkkoon, että nämä onnistuivat paremmin.

Vuoden 2010 viimeisenä päivänä kuvasimme Nallikarissa. Hieman oli harmaata, mutta emme välittäneet pienistä.

Nuo talvihorsmat ovat minusta ihania. Samoin sulhasen siniset lapaset.

Vaaleanpunainen lauantai!

Tänään studiolla oli taas hieman erilainen päivä. Kuvattavaksi tulivat ihanat pikkuprinsessat Ronja ja Sanni Sotkamosta. Toki heitä kyydittämään tarvitaan myös isä ja äiti ja olipa mukana perheen Topi-koirakin, joka olikin minulle jo ennestään tuttu. Topi kun on koirani Lurun veli samasta pentueesta ja olemme heidän kanssaan nähneet jo vuosia sitten, kun koirat olivat nuoria. Aikaa on kuitenkin vierähtänyt ja molemmat alkavat jo harmaantua, olipa mukava saada ne vielä samaan kuvaan.

Nyt teimme mukavan sekamelskan lapsi-, perhe- ja koirakuvausta. Ja kun meilläkin oli Diego ja Luru osan ajasta mukana, niin olihan vilskettä. Onneksi meillä on iso studio, siellä mahtuu leikkimään ja tanssimaan ja juoksemaan, koirat ja lapset.

Tähän kuvaukseen varasin mielelläni reilusti aikaa, kahvia, suklaaleivoksia ja tyttöjen kanssa sovittiin, että tausta on vaaleanpunainen. Äiskälle tehdään kyllä sitten mustavalkokuvia sovitusti, mutta tyttöjen kanssa päästiin vetämään pakasta uusi uljas hempeän pastellinen pinkki, jolla en ollut ennen kuvannutkaan.

Ajattelin, että tällainen kuvaus on kiva tehdä rennosti, antaa tyttöjen olla juuri sellaisia kuin he ovat, niin hyvin kuin se kameran edessä suinkin onnistuu ja minä sitten vain huikkailen väliin possunkorvaa, jotta Topi-koirakin katsoo kameraan. Vanhemmat eivät halunneet mitään perinteistä lapsikuvaa, joten jätettiin pönötys vähemmälle ja tytöt saivat tuoda keskinäisen kemiansa esille.

Mutta olihan meillä hauskaa. Sen ehkä huomaa näistä kuvista? En ole näitä nyt hinkannut kummemmin Photoshopissa, kortilta vaan ja tänne. Eikä tässä ole välttämättä edes asiakkaalle lähtevä matsku, vain nopeasti muutamia palasia tästä päivästä, jotka halusin teille välittää. Fiilis on minusta mainio!

Janica

Ps. Osallistukaapa ihmiset siihen kehukisaan edellisessä blogikirjoituksessa!

Siis voiko joku koira enää hienommin esittää KUOLLUTTA???

Vasemmanpuoleinen koira on Topi ja tämä toinen on sitten minun Luru, molemmat täyttävät kesällä 9v.

Meidän Diego (6kk) on taas kasvanut. Poitsu painaa jo yli 40 kiloa ja vain jatkaa kasvuaan! Diego rakastaa lapsia, se on jopa monesti enemmän kiinnostunut lapsista kuin toisista koirista. No, tanskandogistahan sanotaan, että se on lempeä jättiläinen.

KILPAILU! Kehut kiertoon! Voimassa maaliskuun 2011

Tuli tuosta hyvän palautteen antamisesta mieleen, että seuraavan kisan aihe voisi olla hyvän mielen eteenpäin kuljettaminen. Koska itse saan melkein päivittäin kehuja ja olen huomannut kuinka se auttaa innostumaan lisää, niin pistetäänpä hyvä kiertämään!

Tähän blogikirjoitukseen tai Facebook-ryhmän kilpailun ilmoitus-statukseen voit kommenttina laittaa kehut jollekin sen ansaitsevalle, olipa se sitten yksityinen ihminen tai yritys. Kehuja voi laittaa heti vaikka useammat, silloin moninkertaistat voittomahdollisuutesi. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan muotokuvaus, jonka lopputuloksena on valikoima esim. Facebookin profiilikuviksi sopivia kuvia, jonka voit myös lahjoittaa halutessasi lahjakorttina eteenpäin. (Arvo 100 euroa) Sydäntälämmittävin kehu taas palkitaan vielä erikoisylläripalkinnolla!

Kisa on voimassa koko maaliskuun 2011! Arvonta suoritetaan huhtikuun alussa. Ja tähän ei voi osallistua yksityisviestillä, sillä mitä iloa on kehusta, jota ei kuule eikä näe.

Ei muuta kuin kehumaan! Ja jos haluat kehua meitä, niin maaliskuun 9. päivä starttaa Fonectan Paikkakunnan paras -kisa, jossa yritykset mittelöivät parhaan yrityksen tittelistä. Tekstiviestillä MJJ5 numeroon 18230 voit äänestää meitä ja olet myös mukana Formulamatkan arvonnassa.

Tähän kuvaksi laitan nyt sitten kampaajani Piian (Oulunsalon Hiuskapteeni) ja hänen Asa-koiransa kuvan, koska se tuossa on sopivasti hollilla odottanut blogiin pääsyä ja kehun heti kättelyssä, että on niin hyvä kädenjälki ja mahtava persoona, että kyllä kelpaa. Aina tulee hyvä mieli ja hyvä tukka! Myös kuvauskampaukset kuuluvat Piian repertuaariin.

Onnea kisaan! Älkää säästelkö kauniita sanoja!

Janica

Draivia kohtaamisiin!

Tänään sain kunnian olla mukana Draivia kohtaamisiin – tapahtumassa.  Siellä kohtasivat niin opiskelijat, valmistuneet kuin paikalliset työnantajatkin tarkoituksena löytää oikeat tyypit oikeisiin hommiin opiskelun tai työn puitteissa. Itse olin Story of my life -osiossa yhdessä Novian toimitusjohtajan Lippo Mikkolan kanssa haastateltavana talk show -tyyliin.  Saimme aikaiseksi mielenkiintoisen keskustelun yrittäjyydestä ja paljon yhtäläisyyksiä meistä löytyikin, vaikka toisella on useita yrityksiä ja satoja työntekijöitä, tuore telemarkkinoinnin maailmanmestaruuskin taskussa  ja minä olen tällainen pieni tekijä – vielä.

(kuvan otti Armi!)

Oli ihan huippu meininki, vaikka itse olinkin pyörinyt koko yön sellaisessa flunssahorkassa, että pelkäsin jopa koko homman väliin jäämistä. Onneksi parit tropit aamulla auttoivat ja pääsin kunnialla lähtemään mukaan. Olin myös vähän jännittänyt, kun en nyt kuitenkaan mikään niin tottunut puhuja ole, Esmolla ja OAMK:illa olen käynyt pienille ryhmille puhumassa yrittäjyydestä joitakin kertoja. Parasta koko hommassa oli innostunut ja kyselevä yleisö, vielä koko shown jälkeenkin ihmiset tulivat juttelemaan ja kyselemään lisää. Olin myös kuulemma onnistunut olemaan kannustava ja innostava, se on tärkeintä. Syy miksi lähden mielelläni puhumaan yrittäjyydestä on juurikin se, että saisin joskus kaadettua vähän bensaa otollisiin, kyteviin liekkeihin, sillä kyllähän yrittäjyys vaan on mahtavaa. Itse piti sytytellä se liekki aikoinaan ihan itsekseen, innostavat esimerkit olisivat voineet helpottaa sitä prosessia.

Minulta kysyttiin myös sitä, että mikä saa jaksamaan päivästä toiseen, vaikka palkka ei välttämättä olekaan aina se mitä se olisi toisen palkkalistoilla. On huonoja kuukausia ja hyviä kuukausia ja kaikkea siltä väliltä. Vaikka päivät ovat pitkiä, niin päivän päätteeksi on mahtavaa mennä kotiin, katsoa itseään peilistä ja sanoa, että minä tein tämän.  Sen lisäksi myös ne kehut, joita ihmiset lähettävät, pitävät liikkeessä. Melkein kaikki asiakkaani laittavat aina kiitokset hyvistä kuvista, mukavasta kokemuksesta ja osa aikoo tulla uudelleenkin ja kertoa eteenpäin. Joskus keikan päätteeksi saa jopa halaukset, kun ihmiset ovat niin onnellisia. Eihän sen parempaa kannustinta olekaan. Olen koko ajan niin onnellinen, että loppupeleissä rahalle on ihan sama, kunhan elämä rullaa eteenpäin. En usko, että olisin yhtä liekeissä jonkun toisen palveluksessa. Tällä hetkellä niitä loimahduksia tuntuu riittävän jopa muille jakaa. Ja uskon vakaasti siihen, että kun antaa itsestään muille, olipa se mitä hyvänsä, niin se tulee takaisin. Jos ei heti ja suoraan, niin viiveellä.

Nyt otan huomisen rennosti, on taas pitkiä viikkoja ja pitkiä päiviä ja kroppa alkaa huomauttelemaan, että on aika pysähtyä välillä, sen verran ärhäkkä lentsu iski päälle. Hetken hengähdys ja sitten taas paukkuu. Otan mallia Lurusta ja Diegosta, ne yrittivät jo aamulla näyttää mallia.

Janica

Upea Janna voitti profiilikuvat

Arvoimme tuossa taannoin uudet profiilikuvat Facebook-ryhmässä ja ne voitti Janna. Hän oli eksynyt ryhmän jäseneksi mainoksen kautta ja päättänyt osallistua kisaan. Pääsimme toteuttamaan niitä viime viikolla ja tässäpä pari lopputulosta. Janna oli tyytyväinen kuviin ja kokemuskin oli kuulemma miellyttävä, vaikka hän ei kauhean paljon kuvattavana ole tykännyt ollakaan. Mutta olipa profiilikuvakin vaihtunut ottamaani!

On ilahduttavaa nähdä, että kuinka paljon naamakirjassa nykyisin on ottamiani valokuvia profiilikuvina. Kuvauksiin voi myös tulla varta vasten hakemaan uudet profiilikuvat, ovathan ne monesti asia, jotka viestivät sinusta ulospäin. Eikä ne nyt niin hinnan kirossakaan ole, kysy vaikka!

Meillä on taas ihan hulvaton kiire. Joten pahoittelut, jos meistä ei kauheasti kuulu, olemme Armin kanssa työn touhussa ja koetamme saada kaiken ajoissa tehtyä. Loppuviikosta vaikutan Kemissä ja Torniossa, Kemiläinen-lehteä tekemässä ja ovatpa jälleen yhdet talvihäätkin luvassa.

Tässä pari kuvaa Jannasta!

Janica

 

Uudet tuulet puhaltavat!

…Harmi vaan, että en paljasta siitä kuviosta oikein mitään vielä, koska mistään ei ole vielä mustaa valkoisella. Mutta kevään aikana jotkin asiat tulevat muuttumaan, asiakkaille taas entistäkin parempaan muotoon, kun toiminnan rahkeet vain paranevat entisestään. Yhteistyössä on potentiaalia, niin se vaan on! Hyvien tyyppien kanssa sitä saa puhkuttua ja puhallettua purjeisiin ihan uudenlaiset puhurit ja mahdollisuuksia suuntaan jos toiseenkin.

Tänään studiollamme vieraili tämä kissaherra, joka herrasmiehenä päätti siistiytyä ennen poseerausta. Eihän sitä nyt kuvissa olla, ennen kuin on varpaanvälitkin nuoltu! Mukana oli myös kissimirrin emäntä, josta otimmekin sitten buduaarikuvat. Ja toki heistä yhdessä, musta kissa on aika upea rekvisiitta! Eläinvieraat ovat meille aina enemmän kuin tervetulleita, ne piristävät meidänkin päiväämme.

Janica

Budapest

Lupasin Facebookissa tehdä lomamatkalla itselleni haasteen ja kuvata lomakuvat pelkästään laukussani pyörivällä Sigman 50 millisellä objektiivilla (valovoima 1.4) yhdistettynä vanhempaan 5D runkooni sekä pokkarilla. No, niitä pokkarikuvia en tänne laita, enkä voi sanoa, että mitään suuria taiteellisia ambitioita olisi näissä lomakuvissa ollut muutenkaan, mutta oli hauska haastaa itsensä pois mukavuusalueelta. Normaalisti kuvaan Canonin L-sarjan 24-105mm (valovoima 4) putkella, josta on moneksi. Tuo nyt käyttämäni lasi sopii mielestäni vain muutamiin juttuihin, erityisesti henkilökuviin. Mutta se oli hyvä muistutus siitä, että millaista jälkeä sillä tulee, ehkäpä se tulee kaivettua repusta useammin.

Reissu itsessään oli tosi antoisa. Sain tyydytettyä visuaalista nälkää monin tavoin ja vähän rentouduttua ja irtauduttua arjesta. Kävimme hienoissa, aivan yliprameissa kahviloissa ja ihastelimme kuinka kaupunki on täynnä uuden ja vanhan, rappeutuneen ja hienostuneen sekamelskaa. Pitää sitä välillä nähdä muutakin kuin nämä Oulun jutut, pysyy silmä virkeänä ja tulee uusia ajatuksia.

Kävimme myös eläintarhassa, joka on reissuilla vähän pakollinen juttu aina, jos sellainen on käsillä. Olemme sen verran molemmat eläinihmisiä, onhan meillä pieni eläintarha kotonakin. Rakastan kirahveja ja koko reissun kohokohta oli, kun kirahvi tuli nuuskimaan kättäni! Mikko sai siitä kuvankin, olin ihan liekeissä. Muuten ne kiertelivät vain sitä ”halliaan” ympäri, mutta aikani kun odotin, niin yksi kävi tervehtimässä. Olipa upeaa koskea kirahvin turpaa! Nyt olen koskenut sitäkin jääkarhun peräliston lisäksi, mitäpä muuta sitä voi enää toivoa.

Arjen aloitimme eilen vierailemalla ammattikorkean tradenomiopiskelijoiden luona kertomassa yrittäjyydestä. Kävimme myös toiselle ryhmälle pitämässä saman visiitin tänäänkin, oli tosi mukavaa. Oli hauska nähdä ensimmäisessä ryhmässä, että todella monella nousi käsi pystyyn, kun kysyin, että ketkä ovat ajatelleet, että yrittäjyys voisi olla vaihtoehto. Sillä onhan tämä vaan ihan mahtavaa, ei siitä mihinkään pääse. Ei kovin monessa työpaikassa pääse päättämään minne haluaa mennä ja mitä tehdä. Yrittäjyys on joka päivä niiden omien unelmien ja omien visioiden toteuttamista, vaikka minunkin työni koostuukin pääosin asiakkaan vision toteuttamisesta kuvaksi. Silti itse voi vetää ne suuret linjat ja päättää minne mennään ja millä ehdoilla. Palkkatöissä olisin varmasti vakaammalla pohjalla taloudellisesti, mutta nyt olen siinä määrin onnellinen, että ei ole ikävä kuukausipalkkaa. Kyllä tärkeintä on, että saa nauttia myös elämästä! Tänäänkin on menty tukka putkella paikasta toiseen, mutta nautin joka sekunnista.

Janica

Pappa metrossa

Hassu kesy lemuri, joka oli irti eläintarhassa yhdessä niistä taloista. Oma häntä lämmittää!

Seeprat

Yyh!

Mikko Cafe Gerbeaudissa

Läheisyys lämmitti kylmän Tonavan varrella.